Porkkala swimrun 2017

Porkkala Swimrun

”Tärkeintä ei ole saavutukset ja määränpää, vaan matka ja ennen kaikkea miten saavutamme sen. -Susanna Rajala-

Kuva: Harri Hytönen

Joukkue nimeltään Karsun norpat eli minä ja ystäväni Katariina osallistuimme heinäkuun 22. päivä Porkkala swimrun tapahtumaan tai oikeastihan se oli kisa. Swimrun (uintijuoksu) on kilpailu, jossa osallistujat etenevät merkittyä reittiä juosten ja uiden avovedessä osuuksia vaihdellen. Koska lähdimme kisaamaan Joensuusta, päätimme, että ainoana vaihtoehtona on osallistua pitkään sarjaan ja nauttia matkasta koko rahalla. Ennakkotietojen mukaan edessä oli noin 20 km juoksua ja 5 km uintia.

Kisareitti 2017

Osallistumisoikeus Porkkalaan siirtyi viimevuodelta ja odottelun jälkeen tapahtuma oli ehdottomasti yksi kesän odotetuimmista ja jännimmistä jutuista. Takanamme oli tasan kaksi yhteistreeniä.  Ensimmäinen oli toissa vuonna Pielisen jäällä pelattu lumifudis ja toinen viimekesänä tehty viimeistelytreeni, joka takasi sen, ettei kisapäivä koittanut vuonna 2016. Lähtökohdat olivat siis loistavat! Valmistauduimme tapahtumaan omilla tahoillamme ja panostimme vahvuuksiimme eli innokkuuteen, sinnikkyyteen ja ystävällisyyteen. Kaveria ei jätetä!

Porkkala swimrun tapahtuma on ainutlaatuinen, sillä kisa käydään Suomenlahden saaristossa, tarkemmin Upinniemen varuskunnan alueella jossa maisemat ja kalliot ovat kerrassaan mahtavat.

Kuva: Harri Hytönen

Viime kesänä hankimme swimrunissa tarvittavat välineet; lenkkarit, uimalakin, uimalasit, märkäpuvun (tavallinen), pullarin ja lättärit, jälkimmäisillä voi kelluttaa jalkoja ja saada käsivetoon lisävoimaa. Viritimme pullareihin kuminauhan, joka takasi sen, että kelluke pysyi juoksun aikana kiinni jalassa. Kisan pakollisiin varusteisiin kuuluivat emit, kartta, pilli, ensiside ja kompassi, jotka pakkasimme vyötärölle kiinnitettävään juoksuvyöhön. Tämän lisäksi teimme vetoköyden kuminauhanarusta. Yleensä vetonarua käytetään uinnissa ja juoksussa siten, että toinen parista on vahvemman peesissä. Me etenimme tasavahvasti. Kuitenkin kummankaan avovesiuinti ei ollut erityisen hallittua, joten vetonaru oli kätevä, sillä se piti meidät yhdessä. Toisin sanoen narun kiristyessä tiesimme nostaa katseemme merestä ja tuumata kumpi onkaan matkalla oikeaan suuntaan.

Kuva: Harri Hytönen

Kisapäivänä paistoi aurinko ja lämpötila oli noin kaksikymmentäastetta. Puiden lehdet osoittivat kevyen tuulen. Startti tapahtui kello kymmenen.  Lähdössä olo oli jännittynyt.  Vaikka tiesimme reitin ja rytmittelyt, emme osanneet odottaa mitä eteen tulisi. Lähdön tapahduttua etenimme muiden mukana rennosti juosten. Ennen ensimmäistä uintia oli noin neljän kilometrin juoksupätkä. Juoksu märkäpukupäällä osoitti sen, että matkasta tulisi lämmin ja viilentävät uintiosuudet otettiin avoimin mielin vastaan.  

Reitti myötäili rannikkoviivan upeita kalliosaaria pitkin. Välillä juostiin kallioilla ja toisinaan hypeltiin kiveltä kivelle. Vaihtelua oli koko ajan. Uintipätkät vaihtelivat 10m – 1000m väliltä. Pisimmillä siirtymillä joukkueemme hankki lisämetrejä lahjakkaasti siksakkia uimalla. Totesimme, että vetonaru oli loistava idea! Meressä oli ilo uida, kun aaltoja ei ollut paljon.  Vesi oli kirkasta ja vihreää. Juuri kun juostessa ehti tulla lämmin, päästiin taas veteen. Aivan huippua!

Norppamaista etenemistä...
Kuva: Harri Hytönen

Reitti oli merkitty selkeästi punaisilla nauhoilla ja uinnin alku-, ja päätepiste osoitettiin swimrun teksteillä. Karttaa ei tarvittu, mutta olihan se ihan kiva tietää missä menimme. Olimme varautuneet rytmittämään etenemistämme laminoidulla muistilapulla, johon oli kirjoitettu uinti ja juoksuosuudet ja energiapisteet. Valitettavasti sujautin tämän lapun juuri ennen lähtöä märkäpuvun sisään vatsan puolelle ja sielläpä se sitten oli, ihan koko matkan. Ajattelin, ettei ole aikaa pysähtyä ja kaivella sitä sieltä, sillä Karsun toinen joukkue oli antanut meille ohjeeksi, ettei liike saisi pysähtyä. Tällä kerralla ohjeen noudattaminen ei ihan onnistunut, mutta pyrimme parantamaan suoritusta seuraavalla kerralla.  
Etenkin veteen mentäessä tuli noudatettua erityistä varovaisuutta ja vaikka kuinka yritin olla varovainen tuli kallioiden liukkaus ja kovuus koettua takamuksessa.  Siinä ei ehtinyt kissaa sanoa kun jalat lipsahti alta. Omaa huoltoa ei tarvittu. Reitin varrella oli viisi energiapistettä, joiden tarjonnasta nautimme kaikessa rauhassa. Tarjolla oli vettä, urheilujuomaa, rusinoita, karkkeja, banaania ja suolakurkkuja. Huoltopisteiden henkilöstö oli loistavaa, kyllä siinä karjalan tytöillä juttua riitti. (Tämä saattoi näkyä loppuajassa.)

Kuva: Harri Hätönen

Yhteenvetona kisasta voimme todeta, että kokemus oli ainutlaatuinen. Tietenkin osa joukkueista eteni hurjaa vauhtia uiden ja juosten, mutta myös hyvällä peruskunnolla ja innokkaalla asenteella voi tapahtumaan osallistua. Meillä reitin kiertämiseen meni kuusi tuntia. Gps näytti hieman yli kolmeakymmentä kilometriä. Ajalla ja matkalla ei kuitenkaan ole väliä. Nautimme hienoista maisemista, rennosta tunnelmasta vaihtelevalla ja välillä teknisesti vaativalla reitillä. Kyllä swimrun on mahtava laji!

Norppamainen molskahdus!
Kuva harri Hätönen

Ursak 2017

 "Jos lasken ne hetket, jotka ovat minulle jotakin todella merkinneet, kohtaan aivan varmasti vain sellaisia, joita ei rahalla saa." -Antoine de Saint-Exuperyn-

Karelian Seikkailu-Urheilijoiden perinteinen seikkailukilpailu Ursak järjestettiin Tuupovaarassa 10.-11.6. Seikkailu-urheilu (multisport/ adventure sport) on urheilua, jossa liikutaan luonnossa useamman tunnin ajan juosten, pyöräillen, meloen tai muita lajeja hyödyntäen. Reitti etenee suunnistaen rastilta rastille ja välillä voi olla erilaisia yllätystehtäviä eli questejä. Joukkueen koko vaihtelee 2-3 henkilöön. Kisat käydään yleensä luonnonkauniissa kohteissa ja niinpä kilpailujen suosio on lisääntynyt kuntoilijoiden ja urheilijoiden joukossa. 

Ursak 2017 tuli eteeni suunnitelmistani poiketen. Eräs kaverini oli vailla paria ja "heikkona hetkenä" sain päähänpiston ja lupauduin mukaan. Sopimuksena kuitenkin oli, että emme lähde varsinaisesti kisaamaan, vaan teemme pitkän treenin. Kevät meni niin kuin meni ja kesäkuun alku tuli yllättävän nopeasti. Täytyy sanoa, että kisaan lähtö hieman hirvitytti, mutta mitä lähemmäksi kisapäivä tuli sen odottavampi ja innostuneempi tunne valtasi minut. Ursakin kisapäivänä aurinko paistoi. Mittari näytti kahtakymmentäastetta, mikä oli poikkeuksellista kylmän kevään jälkeen. 

Pakkasin mukaani urkkakamat, ensiapuvälineet ja kisassa tarvittavat pakolliset varusteet, maastopyörän, uimapatjan, rullaluistimet, märkäpuvun (kylmä kevät) ja energiaa. Urheilujuoman lisäksi minulla oli mukana karkkeja, suklaata, sipsejä, kuivattua lihaa ja cokista. Niillä pärjää yleensä pidemmänkin reissun. Osallistuimme parini kanssa Challence-sarjaan jonka kestoksi oli arvioitu 11-14h. Kisakeskuksessa  saimme kartat. Ennen lähtöä suunnittelimme reittejä ja päällystimme kartat kontaktimuovilla. Kisa tulisi alkamaan prologilla, jonka sisältö olisi yllätys, sillä saisimme kartat vasta lähdössä. Prologin jälkeen olisi edessä maastopyöräilyä, melontaa, juoksua, rullaluistelua ja pyöräilyä...ihan riittävästi. 

Odottavaa tunnelmaa lähdössä. 
Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Kilpailu starttasi siten, että joukkueiden piti hakea kilpailun johtajan ohjeiden mukaisesti reittikirja, leimasinkortti sekä kartta eri ilmansuunnista 100m säteellä. Lähtömerkin jälkeen porukka levähti kuin varpusparvi. Kun olimme saaneet tarvittavat varusteet lähdimme suorittamaan juosten ensimmäistä suunnistusta. Porukka eteni kuin Jukolan viestissä mukavasti letkassa, mutta siinä sitä sitten matkan aikana alkoi tulla hajontaa. Prologi sisälsi juoksu-suunnistusta ja uimapatjailua noin 15 km verran. Ensimmäinen quest oli uimapatjailu, jossa laskimme pari pientä koskea ja kauhoimme läheiselle uimarannalle uimapatjan avulla. Meidän "Jyskin" -  varavuode kesti tyrskyt ja etenimme päätöspisteeseen jouhevasti. Kisan alku koostui Tuupovaaran kylän kartoituksesta ja paikallisten nähtävyyksien bongauksesta. Prologin jälkeen oli edessä pikainen huolto, varusteiden vaihto ja lähtö varsinaiselle reitille. 

Juoksusuunnistuksen jälkeen suunnistus pyörän selässä haki paikkaansa. Ensimmäinen rasti löytyi, mutta toista rastia etsimme ihan kunnolla. Lausahdukset: " Tässä piti olla kaksi tienristeystä vasemmalla ennen kääntymistä..." "Juu, ehkä ne oli pieniä ja me edettiin niin nopeasti ettei ehditty huomata" kuvastavat sitä, ettei kaikki mennyt niin kuin Strömsössä. Onneksi rasti löytyi ja seuraavilla väleillä lupasimme itsellemme ja toisillemme olla tarkempia. Kuuma keli teki minulle sen, ettei neste imeytynyt kunnolla. Onneksi huomasin sen ajoissa ja otin ripauksen suolaa ja kuivattua lihaa. Pissahädän tunne lakkasi. Pyöräilimme rastilta rastille ja tunnustimme sen tosiasian, että olimme aika häntäjoukoissa. Matka eteni kuitenkin mukavan leppoisasti ja meillä oli hyvä fiilis fillaroidessa Tuupovaaran upeissa mäkisessä maastossa. Toisella questilla pääsimme ampumaan ekoaseilla. 

Pyöräilyn jälkeen huolsimme itsemme ja lähdimme melomaan. Melonta eteni Kotajokea pitkin.  Edessämme oli kolme koskea Myllykoski, Kalliokoski ja Vekaruskoski. Keväällä näissä koskissa on varmasti vauhtia ja tekemistä.  Ei silti, vauhdikkaita ne olivat nytkin (..pikkuisen pelotti..) onneksi emme kupsahtaneet kumoon tai saaneet täytettyä inkkaria vedellä  kuten jotkut joukkueet. Pyynnöstäni kannoimme kanoottia osan matkaa.  Koskista  ja melonnasta voi lukea lisää oheisesta linkistä Retkipaikka.fi . Melonta oli pitkä, noin 18 km. Se puudutti. Ohitimme melonnassa joitakin joukkueita, mutta eipä se  lämmittänyt.  Aika kului. Koskien jälkeen joki jatkui, sitten tuli järven selkä ja lopulta ranta... melonnan päätepiste.  Melonnassa näimme mahtavia maisemia ja upean auringon laskun. Aikaa oli kulunut ruhtinaalisesti. Melonnan jälkeinen quest joka sisälsi vaijeriliukua, oli sulkeutunut. Päätimme parini kanssa, että päätämme reissun tähän ja  juoksemme suoraan maaliin.  Paljon oli koettu yhden päivän aikana. Tunnustimme tosiasian, etteivät järjestäjät päästä meitä jatkamaan rullaluistelu osuudelle. Aika oli kulunut umpeen. Silti jalka nousi ja fiilis oli hyvä kun juoksimme kohti kisakeskusta. 

Kohti maalia...
Kuva: Kari Kuninkaanniemi

Reitti oli haasteellinen. Suurin osa joukkueista ei ehtinyt kiertämään rataa kokonaisuudessaan. Maaliin juostessa minun olo oli kummallinen. Kesäyö ja hyvän olon fiilis olisi toivonut, että matkaa olisi voinut taittaa vielä tovin. Järki sanoi, että nyt on turha rimpuilla, pari rastia sinne tänne ei kaada maailmaa. Nyt vaan maaliin, pesulle ja unille. Järki voitti. Kokonaisuudessaan matkaa tuli taitettua yli 100 km (minun gps:n akku loppui) aikaa kului n. 14 h. Matkalla tuli nähtyä upeita maisemia. Fillaroidessa tuli raastettua mäkiä. Kisaparin kanssa matka eteni yhteisymmärryksessä ja omasta kokemuksesta voin sanoa, että hauskaa oli. Kokonaisuudessaan aivan mahtava kisa!

En voi muuta kuin kiittää Karelian Seikkailu-Urheilijoita upeasta kisasta ja kokemuksesta! 

Valoa ja hämärän hyssyä