Matkailu avartaa

Hyvä mieli auringosta, onnen korsi heinikosta.                                                     Ilonpilke silmäkulmaan; löytyy ratkaisu joka pulmaan.

Kesän alussa treeneissä pääpaino oli yhä pyöräilyssä ja aivan tietoisesti väsytin jalkojani polkemalla erilaisia lenkkejä sekä lisäsin päivittäiseen liikunta-annokseeni työmatkapyöräilyn. Se oli aika mukavaa, kun aamut olivat aurinkoisia ja pyörän selästä näki kaupungin aivan uusin silmin. Työmatkapyöräily lisäsi mankelointia päivittäin parikymmentä kilometriä ja öisin huomasin kuinka jalkojani ramasi oikein mukavasti. Oman kivan lisän pyöräilyyn toi reittien suunnittelu kartan avulla. Kotiseutumatkailua...

Eri foorumeilta havaitsin, että triathlonistit olivat siirtymässä avovesiharjoitteluun. Veden lämpötila oli kuulemma kohonnut +15 asteeseen. Huomasin itsessäni kermaperseilijän vikaa. Miksi ihmeessä haluaisin mennä tuonne kylmään, synkkään ja kesyttömään veteen kun uimahallit ovat keksitty? Hätäisimmät uikoon. Minä jäin odottelemaan vesien lämpenemistä.

Ennen juhannusta lähdimme lomamatkalle. 

Nizzassa pelattiin jalkapallon EM-otteluita ja perheen miesväki halusi mennä katsomaan nahkakuulan liikettä paikan päältä. Asia sopi minulle, sillä Suomessa oli taas suhteellisen viileää ja sateista. Toisin sanoen kylmää. Myös loma oli paikallaan. Pakkasin tietenkin urheilukamat mukaan ja mielikuvissani uin sulavasti turkoosissa merivedessä.

Ensimmäisenä aamuna meri oli tyyni ja aurinko paistoi. Huomasin, että meressä oli useita uimareita lakit päässä ja osalla myös märkäpuku päällä. Lähdin poikieni kanssa tekemään heidän treenin. Juoksuvedot, loikat ja kuntopiiri lätkäjätkien tapaan. Alkuverryttely sujui mukavasti Nizzan Promenade Des Anglaisia pitkin kerrassaan upeissa maisemissa. Nopeusosiossa huomasin edellisten viikkojen pyöräilyn vaikutuksen. Lähtöviivalla olin poikien kanssa tasalla, mutta sitten jäin kuin täi tervaan. No, niinhän sen kuului mennä…todennäköisesti junnarit olisivat jättäneet minut lähtöviivalle myös ilman pyöräilyä.

Seuraavana aamuna lähdin tomerasti kohti rantaa, mutta meren läheisyyteen päästyäni huomasin, etteivät aamut ole veljeksiä. Aurinko paistoi,  meri keinui ja loivat aallot iskeytyivät rantaan melkoisella voimalla. Katselin menoa hieman kauhulla ja samalla huomasin, että vain yksi uimari eteni hieman kauempana rannan suuntaisesti. Keräsin rohkeutta. Rannan vakioasukas tervehti minua iloisesti. Mielessäni kävi, ettei hänestä ole apua jos sitä oikeasti tarvitsisin. Viritin lakin ja lasit päähäni ja lähdin veteen. Jostain ihmeestä pari japanilaisturistia oli ilmestynyt rannalle ja sivusilmällä huomasin, että he kuvasivat menoani. Pitikin sattua! Harmittelin tilannetta enkä enää voinut jänistää. Veteen mennessäni rantaan iskeytyi aalto joka vieritti kiviä mukanaan. Pari kiveä iskeytyi nilkkaani, kirosin mielessäni ja hyppäsin aallon sekaan. (Illalla huomasin, että nilkkaani oli tullut mustelman lisäksi pientä turvotusta.) Rannan suurista tärskyistä huolimatta uiminen oli mahdollista. Kieltämättä yksin meressä uiminen jännitti minua ja viiden minuutin jälkeen kelloa kurkatessani ajattelin, että tästä tulee pitkä aika. Sinnittelin vedessä. Puolen tunnin jälkeen päätin, että rohkeuden vahvistus ja päivän suolakiintiö alkoi olla kasassa ja suuntasin rantaan. Pientä hässäkkää oli vielä kuiville pääsyssä, mutta selvisin aamun uintireissusta kunnialla läpi. Uinnin jälkeisellä pienellä juoksulenkillä olin jo ylpeä suorituksestani. Seuraavina päivinä jatkoin juoksu ja uintitreenejä siten kun perheen aikataulut antoivat myöten. Pyöräilyyn verrattuna viikoittaiset treenimäärät tippuivat noin kahdeksaan tuntiin. Suomeen palatessa oli kesä kauneimmillaan ja jopa minä uskaltauduin pulahtamaan saunan jälkeen järvivedessä.  

Palautumiseen piti tietenkin panostaa...

Treenipäivitys toukokuu

Et sää lukemal uima voi oppi. Pakko sun o vette mennä! -turust.fi

Toukokuussa pääsin harjoittelun vauhtiin. Töissä oli helpompaa joten aikaa jäi enemmän harrastuksille. Iltaisin pääsin hyvin käymään lenkillä, jonka lisäksi tein puutarhahommia. Viikkotuntimäärät vaihtelivat 8-11h välillä. Uimassa kävin kaksi-kolme kertaa viikossa ja lisäksi juoksin ja pyöräilin maastossa tai maanteillä. Sunnuntaisin tein pitkän pyörälenkin jonka päälle kävin aina vähän juoksemassa. Sunnuntain lenkin kesto vaihteli 3-4 tuntia. Maanantain pyhitin yleensä kevyelle lasten Ketunlenkki -suunnistukselle sekä lihashuollolle.

Toukokuussa olin mukana myös Joensuu maratonilla. Juoksin puolimaratonin. Aika 1.48 kuvasti hyvin treenejäni ja fiilistäni. Olin juuri saanut hyvän vireen innostunut lenkillä käymisestä ja asioiden tekemisestä, mutta vielä ei ollut sellainen fiilis että tekisi mieli kisata. Joensuun maratonin uusittu reitti ja päivän sää oli upea, joten tapahtumaa voi suositella kaikille! 

Ohessa video tapahtumasta Kaisa Mäkäräisen silmin:

Toukokuussa Tahkolla järjestettiin superviikonloppu, jonka yhteydessä pidettiin myös meidän Tahkotiimimme kokoontuminen. Jälleen kerran oli järjestetty kiva yhteinen tapaaminen. Saimme lisää vinkkejä juoksuun, pyöräilyyn ja lihaskuntoon. Täytyy myöntää että minun olisi myös aivan pikkuisen houkuttanut ottaa osaa viikonloppuna järjestettyihin kilpailuihin ja kokeilla kaikkia triathloniin kuuluvia lajeja. Uskallus ei kuitenkaan vielä riittänyt... kun oon hidas uimaan, eikä oo sitä pyörää... Mutta ehkä ensivuonna?!?!

Oikea suunta...

Toukokuussa matkasin ryhmämme yhteistreeneihin Helsinkiin. 

Ensin tapasin FIBACO:lla Juha Heikkisen.  Hän teki  minulle lihaskunto ja liikkuvuuskartoitukset. Onneksi tukirangan lihaksistosta löytyi poweria, mutta kyllä sieltä löytyi myös jumituksia. Muistaakseni joku on joskus sanonut että jumi on voimaa...  mutta hieman epäilen pitääkö sanonta kohdallani paikkaansa :) Jokatapauksessa sain Juhalta ohjeet liikkeisiin  joiden avulla pääsen vahvistamaan ja venyttämään kehoani.  

Treenin jälkeen menin kummitätini kanssa syömään, shoppailemaan ja iltalenkille. Laatuaikaa sanoisin.

Hyvin nukutun yön jälkeen kummitätini kyyditsi minut Mäkelänrinteen uimahallille, jossa alkoi Tahkoryhmällämme Juhan ja Sebastian Dannbergin vetämät treenit. Alkuverryttelyllä lihakset lämpimiksi ja vetreiksi ja sitten uimaan. Sebastian kuvasi uimistamme ja antoi jokaiselle henkilökohtaisia ohjeita. Ihailin  Sebastianin taitoa ohjata ja opettaa, sillä uimataidon taso oli ryhmäläisillämme hyvin erilainen ja hän pystyi ohjaamaan sekä isoja linjoja että pieniä yksityiskohtia  meitä kaikilta samanaikaisesti.

Alussa uintini näytti siltä kuin kärpänen olisi pudotettu vesilasiin. Se oli koomista ja samanaikaisesti hieman harmillista, sillä kuvittelin että uin parhaimmalla mahdollisella tavalla. Puuh! Tuollaisella rimpuilulla matkan taittaminen kestää.... Sebastian jatkoi ohjaamista sinnikkäästi. Tee näin... Tunsitko? Oivalsitko? Hyvä! Jatka noin...  Uimaopetuksen loppupuolella kuvattu video näytti jo uimiselta. Voi kun tuo sama malli pysyisi mielessä myös kotona... into harjoitteluun oli ainakin löytynyt.

Tahkoryhmän uimaopetuksessa käytettiin parempaa pedagogiikkaa kuin FINGERPORIssa

And so the adventure begins...

Liikunta on ollut aina osa elämääni ja niinpä olin iloinen Tahkoryhmän tuomista uusista haasteista. Ryhmäämme oli valikoitunut viisi liikunnan harrastajaa eri puolilta Suomea. Minusta tuntui onnekkaalta, että olin osa tuota porukkaa.  

Ensimmäinen tapaaminen oli Helsingissä vappuaattona. Osallistuin tapaamiseen  Skypen välityksellä kahvikupin ääressä kotiterassilla. Huomasin, että muun joukon nähdessäni ja toiminnasta kuunnellessani innostukseni kohosi entisestään.  Kun porukka Helsingin päässä lähti treenaamaan ja tekemään lihaskuntokartoituksia suljin Skypen, vedin lenkkarit jalkaan ja lähdin lenkille. Aurinko paistoi! Hieno fiilis!

Koska tapahtumaan oli aikaa vain kolme kuukautta ajattelin, että minun tulisi osata treenata kaikkia lajeja tasapuolisesti oikealla tavalla. Toukokuun alussa kirjauduin Finntriathlonin Yhteisöunelmille sivustolle. Luin sieltä mihin seikkoihin uinnissa, pyöräilyssä ja juoksussa tulisi kiinnittää huomiota. Sen lisäksi löysin sivustolta treeniohjelmia, joista valitsin itselleni sellaisen jota uskoin ehtiväni työn ja muun elämän ohella noudattaa. Olin ohjelmasta erittäin iloinen, sillä se mahdollisti ettei minun tarvinnut kuormittaa ajatusmaailmaani sillä mitä ja miten minun tulisi  harjoitella, vaan lajien, treenin ja levon määrä oli valmiiksi mietitty. Toukokuussa painotus oli pyöräilyn kehittämisessä. Sain ilokseni siskoni mieheltä cyklocros-pyörän lainaan ja pääsin pyörittämään kampea.

Yhteisöunelmille sivustoa tutkiessani oivalsin myös, että suurin osa "triathlonisteista" on juuri meitä tavallisia, työssäkäyviä, perheellisiä ihmisiä ja jokainen voi olla juuri sellainen "triathlonisti" kuin haluaa tai elämän tilanne mahdollistaa.   Myös balanssista arjen ja treenauksen välillä muistuteltiin- Ihanaa armollisuutta!

Mistä kaikki sai alkunsa....

Minustako blogin kirjoittaja?   Minustako triathlonisti?

Molemmat kysymykset sekä kauhistuttavat että huvittavat, sillä kumpikaan ei ole minulle ominaista tai tuttua toimintaa. Avata nyt omaa elämää kirjoittamalla siitä jossain blogissa tai suorittaa kolme urheilulajia putkeen oikeassa triathlon kisassa! Kuitenkin näyttää siltä, että molempia kohti olen menossa. Selitänpä hieman kuinka tähän soppaa sujahdin...

Huhtikuussa palatessani työmatkalta purin kasaantuneita sähköposteja. Siinä hetkessä ilokseni, jälkikäteen hieman kauhukseni sain tietää, että minut oli valittu Finntriathlonin Tahko 2016 ryhmään. Olin iloisesti yllättynyt. No okei, osallistuinhan minä Finntriathlonin sivuilla olevaan kisaan, mutten todellakaan kuvitellut mitään voittavani.

Tulevasta tavoitteesta olin iloinen, sillä kuluneena talvena liikkuminen oli jäänyt vähemmälle. Uusi työpaikka ja arki oli imaissut minut pyörteisiinsä. Nyt minulla oli syy ja selkeä tavoite sitoa kengännauhoja vähän ahkerammin. Toisaalta olin kauhuissani. Kolmen kuukauden päästä oleva Tahkon triathlonin puolimatka  (1900m uintia, 90 km pyöräilyä ja 21 km juoksua) ei mielestäni ole aivan kevyt juttu tai tavoitteista helpoimmasta päästä...

Positiivisesti ajattelen, että minulla on hyvä kunto (kunhan vaan vähän herättelen sitä). Uskon, että jaksan läpäistä edessä olevan haasteen. Toisaalta aina on mukana myös pari muuttujaa... uimataitoni on olematon. Päällimmäisenä ajatuksenani on, miten pystyn uimaan 1900m muiden räpiköijien seassa ilman turvaa-antavia altaan reunoja? Kuinka jaksan ja selviän ensimmäisen lajin? Toinen muuttuja lienee se, ettei minulla ole maantiepyörää. Eli pyöräongelma täytyy ratkaista jotenkin ja pyörälenkkejä on tehtävä. Juoksu lienee lajeista tutuin, vaikka sekään ei näköjään kehity pelkästään levossa. Mutta ei auta itkut markkinoilla...

Tästä eteenpäin suuntaan ajatukseni uudelle "levelille" ja kohti Tahkoa!