Matkailu avartaa

Hyvä mieli auringosta, onnen korsi heinikosta.                                                     Ilonpilke silmäkulmaan; löytyy ratkaisu joka pulmaan.

Kesän alussa treeneissä pääpaino oli yhä pyöräilyssä ja aivan tietoisesti väsytin jalkojani polkemalla erilaisia lenkkejä sekä lisäsin päivittäiseen liikunta-annokseeni työmatkapyöräilyn. Se oli aika mukavaa, kun aamut olivat aurinkoisia ja pyörän selästä näki kaupungin aivan uusin silmin. Työmatkapyöräily lisäsi mankelointia päivittäin parikymmentä kilometriä ja öisin huomasin kuinka jalkojani ramasi oikein mukavasti. Oman kivan lisän pyöräilyyn toi reittien suunnittelu kartan avulla. Kotiseutumatkailua...

Eri foorumeilta havaitsin, että triathlonistit olivat siirtymässä avovesiharjoitteluun. Veden lämpötila oli kuulemma kohonnut +15 asteeseen. Huomasin itsessäni kermaperseilijän vikaa. Miksi ihmeessä haluaisin mennä tuonne kylmään, synkkään ja kesyttömään veteen kun uimahallit ovat keksitty? Hätäisimmät uikoon. Minä jäin odottelemaan vesien lämpenemistä.

Ennen juhannusta lähdimme lomamatkalle. 

Nizzassa pelattiin jalkapallon EM-otteluita ja perheen miesväki halusi mennä katsomaan nahkakuulan liikettä paikan päältä. Asia sopi minulle, sillä Suomessa oli taas suhteellisen viileää ja sateista. Toisin sanoen kylmää. Myös loma oli paikallaan. Pakkasin tietenkin urheilukamat mukaan ja mielikuvissani uin sulavasti turkoosissa merivedessä.

Ensimmäisenä aamuna meri oli tyyni ja aurinko paistoi. Huomasin, että meressä oli useita uimareita lakit päässä ja osalla myös märkäpuku päällä. Lähdin poikieni kanssa tekemään heidän treenin. Juoksuvedot, loikat ja kuntopiiri lätkäjätkien tapaan. Alkuverryttely sujui mukavasti Nizzan Promenade Des Anglaisia pitkin kerrassaan upeissa maisemissa. Nopeusosiossa huomasin edellisten viikkojen pyöräilyn vaikutuksen. Lähtöviivalla olin poikien kanssa tasalla, mutta sitten jäin kuin täi tervaan. No, niinhän sen kuului mennä…todennäköisesti junnarit olisivat jättäneet minut lähtöviivalle myös ilman pyöräilyä.

Seuraavana aamuna lähdin tomerasti kohti rantaa, mutta meren läheisyyteen päästyäni huomasin, etteivät aamut ole veljeksiä. Aurinko paistoi,  meri keinui ja loivat aallot iskeytyivät rantaan melkoisella voimalla. Katselin menoa hieman kauhulla ja samalla huomasin, että vain yksi uimari eteni hieman kauempana rannan suuntaisesti. Keräsin rohkeutta. Rannan vakioasukas tervehti minua iloisesti. Mielessäni kävi, ettei hänestä ole apua jos sitä oikeasti tarvitsisin. Viritin lakin ja lasit päähäni ja lähdin veteen. Jostain ihmeestä pari japanilaisturistia oli ilmestynyt rannalle ja sivusilmällä huomasin, että he kuvasivat menoani. Pitikin sattua! Harmittelin tilannetta enkä enää voinut jänistää. Veteen mennessäni rantaan iskeytyi aalto joka vieritti kiviä mukanaan. Pari kiveä iskeytyi nilkkaani, kirosin mielessäni ja hyppäsin aallon sekaan. (Illalla huomasin, että nilkkaani oli tullut mustelman lisäksi pientä turvotusta.) Rannan suurista tärskyistä huolimatta uiminen oli mahdollista. Kieltämättä yksin meressä uiminen jännitti minua ja viiden minuutin jälkeen kelloa kurkatessani ajattelin, että tästä tulee pitkä aika. Sinnittelin vedessä. Puolen tunnin jälkeen päätin, että rohkeuden vahvistus ja päivän suolakiintiö alkoi olla kasassa ja suuntasin rantaan. Pientä hässäkkää oli vielä kuiville pääsyssä, mutta selvisin aamun uintireissusta kunnialla läpi. Uinnin jälkeisellä pienellä juoksulenkillä olin jo ylpeä suorituksestani. Seuraavina päivinä jatkoin juoksu ja uintitreenejä siten kun perheen aikataulut antoivat myöten. Pyöräilyyn verrattuna viikoittaiset treenimäärät tippuivat noin kahdeksaan tuntiin. Suomeen palatessa oli kesä kauneimmillaan ja jopa minä uskaltauduin pulahtamaan saunan jälkeen järvivedessä.  

Palautumiseen piti tietenkin panostaa...